Mitkä lisävarusteet ovat pelaajille tarpeen?

lisävarusteet pelaajille

Pelaaminen sen erilaisissa muodoissaan on suosittu ajanvietemuoto niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Pelaamisella voidaan tarkoittaa niin urheilupelien harrastajia kuin tietokone- ja konsolipelien pelaajiakin. Tällä sivulla puhumme kuitenkin konsolipelien pelaamisesta.

Pelikonsolilla pelaaminen on sen yksinkertaisemmassa muodossaan sitä, että omistat pelikoneen ja pelaat sitä haluamassasi huoneessa, esimerkiksi sohvalta käsin. Pelaamismukavuuteen voi kuitenkin vaikuttaa hankkimalla erilaisia lisävarusteita. Nämä eivät ole pakollisia, mutta tuovat huomattavasti lisää mukavuutta, helppokäyttöisyyttä ja paremman äänikokemuksen.

Hankittavia lisävarusteita

Pelikuulokkeet on monelle pelaajalle ensimmäinen hankinta aloitettaessa pelaamisharrastusta. Online-pelaamiseen kuuluu usein muiden pelaajien äänet ja on usein parempi vaihtoehto, että äänet kuuluvat kaiuttimen sijaan kuulokkeista. Näin pelaaminen ei häiritse mahdollisia muita perheenjäseniä. Kuulokkeet tuovat lisäksi pelin äänet paremmin esille. Kuulet paremmin niin vihollisten hiivinnän kuin muutkin peliäänet ja musiikin. Lisäksi saat olla omassa rauhassa, kun sinulla on kuulokkeet korvissasi.

Pelituoli on toinen oleellinen varuste. Se ei ole pakollinen, mutta on huomattavasti ergonomisempi ratkaisu kuin esimerkiksi sohva tai nojatuoli. Pelituoli on muotoiltu siten, että siinä pystyy istumaan jopa tuntikausia. Siinä on yleensä tuet niin selälle, niskalle kuin käsillekin. Tuolissa voi mallista riippuen olla myös erilaisia säätöjä, joiden avulla saat säädettyä tuolin juuri oikeaan asentoon.

Peliohjain tulee toki pelikonsolin mukana, mutta on hyvä tietää, että niitäkin on olemassa erilaisia. Jos siis originaali ohjain ei tunnu kädessä mukavalta esimerkiksi tuntikausien pelisessioiden ajan, voit harkita uuden peliohjaimen ostamista. Ohjaimissa on nykyään paljon ominaisuuksia. Näihin kuuluu mm. liipaisimen säädöt. Peliohjain voi olla hiirtä ja näppäimistöä kätevämpi vaihtoehto pelattaessa tietokoneella.

Peliohjaimen ohella myös hiiri ja näppäimistö voivat kuulua joidenkin pelaajien ostoslistalle. On täysin makuasia, millä halutaan pelata. Toisaalta toisissa peleissä on niin paljon mahdollisia pikanäppäimiä, jolloin näppäimistö on se kaikkein paras vaihtoehto. Moni suosii näppäimistön ja hiiren avulla pelaamista, sillä esimerkiksi pelissä liikkuminen tai toimintojen tekeminen tuntuu osalle pelaajista nopeammalta hiirellä tai näppäimistöllä.

Pelinäyttö voi tulla kyseeseen silloin, kun käytössä oleva näyttö ei toista grafiikkaa halutulla tavalla tai se ei ole tarpeeksi nopea. Niinpä näytön voi vaihtaa esimerkiksi paremman virkistystaajuuden toivossa. Toki näytön hankinta voi tulla silloinkin kyseeseen, kun muu perhe haluaa katsella televisiota silloin, kun sinä haluaisit pelata.

Myös VR-lasit ovat lisävaruste. Ilman niitä VR-pelien pelaaminen ei ole mahdollista.

Millaisten pelien pelaamisessa lisävarusteista on hyötyä

Lisävarusteiden hankinta voi tulla kyseeseen silloin, kun halutaan pelata mahdollisimman mukavissa olosuhteissa. Toisinsanoen, pelaamiseen saattaa kulua pitkä aika, jolloin esimerkiksi tuolin kannattaa olla mahdollisimman hyvä selälle ja niskalle.

Kuulokkeista on suurin hyöty peleissä, joissa on tärkeää kuulla kaikki vaimeimmatkin äänet. Tällainen voi liittyä esimerkiksi hiiviskely- tai taistelupeleihin, joissa täytyy tarkkailla ympäristön ääniä. Jos ääni tulee olohuoneen kaiuttimesta ja päällä on samaan aikaan vaikkapa tiskikone, kaikki äänet eivät välttämättä kuulu yhtä tehokkaasti kuin kuulokkeilla.

Kuulokkeita tarvitaan myös pelattaessa yhdessä muiden pelaajien kanssa. On hyvin oleellista kuulla, mitä pelikaverit sanovat. Varsinkin, jos pelissä pelataan tiiminä ja pelaajat antavat ohjeita tai pelin sisäisiä sijaintitietoja toisilleen.

Lisävarusteet eivät ole välttämättömiä silloin, kun pelejä pelataan harvakseltaan, lyhyitä aikoja kerrallaan. Laadukkaimmat lisälaitteet ja -varusteet voivat maksaa satoja euroja, jolloin on hyvä miettiä varusteiden tärkeellisyyttä.

Jos taas pelaat tavanomaisia nettipelejä, kuten esimerkiksi kolikkopelejä, ei tätä varten ole tarpeellista ostaa lisävarusteita. Turvallinen nettikasino toimii suoraan selaimessa. On toki tärkeää, että käytössä ovat turvalliset maksutavat, mutta tämä määräytyyy sivuston mukaan, ei lisävarusteiden.

Mieti tarpeellisuus

Lisävarusteita on saatavilla runsaasti ja onkin täysin kuluttajan päätös, mitä kannattaa itselleen hankkia. Jokaista lisävarustetta ei ole tarpeen hankkia varsinkaan peliharrastuksen alkuvaiheessa. Näet itse pelatessasi, mitä varusteita tarvitset. Jos sinusta tuntuu, että selkäsi kipeytyy pelatessa, voi tuoli olla tarpeellinen hankinta.

Yksittäisten varusteidenkin kanssa kannattaa miettiä järkevästi, mihin rahansa laittaa. Pelituolejakin on olemassa erilaisia ja niiden hinnat vaihtelevat ominaisuuksien ja laadun mukaan. Omalla kohdalla kannattaa miettiä, millainen tuoli on todella tarpeen. Sama koskee muitakin varusteita, kuten kuulokkeita tai näyttöä. Kaikkea löytyy sekä edullisesta että kalliista hintaluokasta.

About the author